"Seuraava pysäkki - Liljalaakso"

Linja-auton kuljettaja kuulutus kantautuu korviini. Koko kolmetuntisen matkan kestänyt nyrpeys kasvoillani kasvaa vielä hitusen ja katselen ympärilleni. Tyhjää. Kerrassaan tyhjää. Kaikkihan sen tietävät, että Liljalaakso on yhtäkuin vanhusten ja muiden jälkeenjääneiden yksilöiden asuttama kylä, jonka villeimmät mestat ovat bingo ja pieni kyläkauppa. Ei ihmekään, että mummi ja vaari sopivat tänne niin hyvin. Mutta kuka tervejärkinen haluaa asua täällä? Ja kuka tervejärkinen laittaa oman tyttärensä tänne koko kesäksi? Niin, kuka?

No minun äitini. Mutta hänkään ei tunnetusti ole tervejärkinen tai tasapainossa elämänsä kanssa.

"Silja-kulta, tiedäthän että rakastan sinua yli kaiken? Tämä päätös oli minulle todella rankka, mutta olemme Maxin kanssa yhtämieltä siitä, että saadaksemme parisuhteemme toimimaan, tarvitsemme hieman omaa rauhaa", hän oli sanonut.

Mikä vähä-älyiden idiootti. Ihan niinkuin minun läsnäoloni vaarantaisi heidän suhteensa! Äidin ja sen paskiaisen parisuhde oli tuhoontuomittu jo silloin, kuin he tapasivat ensimmäisen kerran. Ja totta kai heidän piti siitä vielä kihlaututakin... Ennustan, että puolen vuoden sisällä Max on jättänyt äidin ja sekin on varmasti minun syytäni. Niinkuin kaikki äidin edelliset avioerot. Kumpa edes isää kiinnostaisi, miten minulla menee. Mutta suurperheen pyörittäminen vie varmaan liikaa aikaa.

Astuttuani ulos bussista laukkujeni kera huomaan heti isovanhempieni harmaan avoauton. Vaari ja mummi tulevan vastaan ja ottavat laukkuni. Hyppään takapenkille sanomatta sanaakaan ja pian lähdemme liikkeelle.

"Ihanaa nähdä sinua pitkästä aikaa", mummi sanoo ilahtuneesti, mutta palautan hänen naamansa peruslukemille nostamalla pystyyn keskisormeni.

"Älkää esittäkö olevanne jotenkin innostuneita mun tulosta. Me kaikki tiedetään, miks oon täällä ja että kukaan meistä ei haluais mun olevan täällä. Siks ehdotan, että pysytte poissa mun asioista koko kesän, niin meillä voi olla jotenkin mukavaa."

"Silja, älähän nyt aloita!" vaari naurahtaa ja luo minuun rauhallisen hymynsä. "Totta kai minä ja mummisi olemme iloisia sinut nähdessämme."

Vaari pysäköi auton pihatielle ja marssin sisään. Mummi ja vaari ovat asuneet samassa talossa syntymästäni saakka, joten tunnen paikan kuin omat taskuni ja minulla on täällä oma huonekin. Huomaan heti, että se on sisustettu uudelleen viime käyntini jälkeen. Huone on kieltämättä kodikkaampi, mutta jokin siinä ei tyydytä minua. 

"Miks äiti teki tän mulle?" mutisen ääneen. "Ei se oo musta koskaan välittäny, mutta ihan käsittämätöntä syyttää sen parisuhdeongelmista mua. Tai siis, ei oo mun vika etten tykkää Maxista. Tai kenestäkään äidin miesystävistä."

Totean itselleni, että minun on pakko saada raitista ilmaa, joten ilmoittamatta isovanhemmilleni lähden kävelylle. Liljalaaksossa on se hyvä puoli, että se on hyvin pieni paikka ja lähes kaikkialle pääsee jalkaisin. Kaivan farkkujeni takataskusta askin ja totean kauhukseni sen olevan yhtä tupakkaa vaille tyhjä. Otan viimeisen kessun ja paiskaan askin katuun. Sytytän tupakan ja vedän syvät henkoset. Nyt helpottaa. Vielä enemmän helpottaisi sätkä pilveä, mutta sitä en saanut mukaani. 

Käveltyäni tovin saavun ränsistyneen mutta eloisan näköisen kyläkaupan pihaan. Silmääni osuvat heti kaupan nurkalla notkuvat teinit, joista toinen näyttää täysi-ikäiseltä. Ehkä hän voisi kipaista puodissa ostamassa minulle uuden askin? En ikinä pärjää tätä kesää täällä Liljalaaksossa ilman tupakkaa. Se rauhoittaa mieltäni ja onpahan ainakin jotakin tekemistä kotona löhöilyn sijaan. Lähestyn itsevarmoin askelin teinejä.

"Moi", tervehdin kun pääsen tarpeeksi lähelle. "Mä oon Silja ja tarttisin apua."

"Öö, moi", mustatukkainen tyttö vastaa hymyillen. "Miten me voidaan auttaa?"

Kohdistan katseeni poikaan ja sanon: "Sattuisitko sä oleen 18 vuotta?"

Molemmat naurahtavat. Huomaan, että pojalla on kädet ja rinta täynnä tatuointeja, vau. Minulla itsellänikin on muutama tatuointi, jotka kotipuolessa laitoin. Poika nyökkää ja näyttää arvaavan pyyntöni.

"No siinä tapauksessa, voisitko hakee mulle askin Mallun IceBlastia?" kysyn toiveikkaana ja naurahdan naisellisesti päälle. Tällaisissa tilanteissa on parempi pelata varman päälle ja flirttailla vähän.

"Kyl se käy", poika vastaa. "Mä olen Timo ja tässä on mun tyttöystävä Kati."

Hetken kuluttua Timo katoaa kauppaan ja jään kaksistaan Katin kanssa. Toivottavasti hän ei suuttunut flirttailustani.

"Mä en oo koskaan nähny sua täällä", Kati huomioi. "Et taida olla täältä päin?"

"No en", vastaan jyrkästi. "Mun sekopää-äiti pakotti mut koko kesäks tähän tuppukylään mummin ja vaarin luo. En tunne täältä yhtään ketään ja sitä rataa, aika perseestä."

Kati nyökkää ymmärtäväisesti. "Kauheeta. Tai siis, joutua eroon kaikista kavereista isovanhempien luokse. Mut älä sure tota kaveritilannetta, koska sä sait just kaks!"

Naurahdamme samanaikaisesti. Kati vaikuttaa todella mukavalta.

"Sähän voisit tulla mun ja Timon kanssa perjantaina yhtiin bileisiin", hän ehdottaa yhtäkkiä. "Siellä tutustuisit tän kylän teineihin ja saisit pitää hauskaa!"

Poltan puoli askia kotimatkalla ja mietin perjantaisia bileitä. Olen aina ollut bilettäjätyyppiä, joten näitä en varmasti jättäisi välistä. Vaihdoimme Katin kanssa kännykkänumeroita ja lupasimme olevamme yhteyksissä lähempänä perjantaita. Kun saavun kotiin, haistan heti mummin vihanneskeiton. Istuudun pöytään vaaria vastapäätä ja odotan, että mummi tuo meille kaikille keittokulhot.

Haistan keittoa ja tönäisen sen kauemmaksi.

"Hyi helvetti", mutisen kasvot iljetyksestä mutrussa.

"Silja-kulta, lakkaa käyttäytymästä kuin 5-vuotias ja syö ruokasi", mummi käskee. "Minun kasviskeitostani on aina pidetty ja sitä on ylistetty moneltakin taholta, joten lopeta tuo typerä leikkiminen. Vuosi vuodelta mietin enemmän ja enemmän, että aiotko koskaan kasvaa aikuiseksi. Tämä alkaa olla toivotonta."

"Kaarina, anna olla", vaari rauhoittelee, mutta on jo liian myöhäistä lepyttelyyn. Miten tuo vanha akka kehtaa käskeä minua kasvamaan aikuiseksi? Minä olen aina ollut meidän taloudessamme se aikuinen ja joutunut hoitamaan äitiä kuin lastani. Helvetin ämmä.

Nousen nokkavasti ylös ja paiskaan lusikan keittoon niin, että se roiskuu pöydälle ja marssin parvekkeelle. Kaivan taskustani tupakka-askin ja sytytän röökin tuleen.

"Silja, mikä ihme sinua vaivaa? Mitä me olemme koskaan tehneet, jotta käyttäyttäytyisit tuolla tavalla?" mummi marisee kun on tavoittanut minut. Nään, kuinka vaari pudistelee päätään ikkuna takana, mutta minua ei voisi vähempää säälittää nuo ikäloput luuserit. Vedän syvät henkoset suoraan mummin kasvoille ja naurahdan päälle. Tällainenko tuleva kesä tulisi olemaan? Tulen tarvitsemaan paljon vahvempia aineita kuin tupakkaa...